Palaute
Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
 Tiedotearkisto

<< Takaisin
(7.5.2007)
Lasten ja juniorien joukkuekilpailut
nostivat tunnelman ja äänitason huippuunsa Ikäkausimestaruuskilpailuissa Muuramessa


Vakio- ja latinalaistansien ikäkausimestaruuskilpailuiden toinen kilpailupäivä
sisälsi myös lasten ja junioreiden joukkuekilpailun. Se toi kilpailupäivään
vahvat kannustusjoukot ja tunnelma nousi korkealle. Viikonlopun aikana Muuramen Kulttuurikeskuksen parketilla tanssi 280 tanssiparia, jotka edustivat 53 eri seuraa. Toista kertaa järjestetty Ikäkausimestaruuskilpailu on jo nyt kohonnut kilpailijamäärältään eniten suomalaispareja keränneeksi tapahtumaksi. Suomen Tanssiurheiluliiton jäsenseuroista mukana oli nyt lähes kaksi kolmasosaa.

Lasten ja juniorien joukkuekilpailut nostivat tunnelman kattoon

Joukkuekilpailuja tanssitaan maassamme harvakseltaan. Ja silloin kun niitä
tanssitaan, kilpailijat ja tukijoukot ovat täysillä niissä mukana. Näin kävi
myös Muuramessa. Lasten joukkuekilpailuun lähti mukaan kahdeksan joukkuetta. Heistä taitavimmiksi osoittautuivat Oulun Telemark Teamin tanssijat, jotka voittivat quickstepin ja chacha´n ja ottivat muista tansseista 2-4 sijoja.

Hopeaa sai järjestäjäseuran Jyväskylän Tepikan tanssijat. He olivat ykkösiä
hitaassa valssissa ja jivessä. Muut tanssit antoivat sijoja 3-5.

Pronssille ylsi Kirkkonummen TanssiDansin joukkue. Heiltä taittui parhaiten
quickstepin ja chacha´n kuviot, joista tuli kakkossijat. Seuran joukkue oli
viime vuonna kakkosena, joskin ei silloin aivan samalla miehityksellä.

Lasten joukkuekilpailu keräsi tänä vuonna kahdeksan joukkuetta, kun vuosi
sitten jalkeilla oli vain kaksi joukkuetta. Riemu palkinnonjaossa oli suuri.
Kaikki kuusi finaaliteamia palkittiin mitalein ja lapset riemuitsivat
sijoituksistaan.

Joukkuekilpailu

Lapset (alle 12-v)

1) Oulun Telemark Team/Telemark Team (Juho Kivijakola/Roosa Liminganoja, Juuso Kivijakola/Namphon Perttunen, Kristoffer Mäkinen/Julia Keränen) 13,0 2)
Jyväskylän Tepika/Tepika B (Juho Leppänen/Jenna Kesonen, Pyry Nissinen/Ella
Hagman, Eetu Toivainen/Ella Rask) 18,0 3) Kirkkonummen TanssiDans/TanssiDans 2 (Jussi Paaskoski/Johanna Areva, Santeri Laxström/Ellen Gold, Scott Gold/Emma-Jemina Liljestrand) 18,0 4) Keminmaan Aida&Pieksämäen Tanssiurheiluseura/Sohvaperunat liikkeessä (Jesse Jouha/Petra Rinta-aho, Pietari Aikio/Johanna Heikkilä, Santeri Pakola/Julia Molander, Toni Kauppinen/Viivi Koskela) 21,0 5) Lempäälän Danceline/DanceLine (Aleksi Kiho/Camilla Jussila, Antti Lehtonen/Emilia Ojala, Jimi Helin/Heta Hiltunen, Ville Kiho/Pinja Ojakoski) 22,0 6) Tampereen Step/Step (Erno Moisio/Kaisa Luoma, Jani Eerola/Milja Vainikka, Voitto Rusanen/Vilma Hilska) 34,0 7) Jyväskylän Tepika/Tepika A 8) Kirkkonummen TanssiDans/TanssiDans 1

Juniorien joukkuekilpailu tanssittiin ikäkausimestaruuskilpailuissa nyt
ensimmäistä kertaa. Kisa osoittautui menestykseksi, sillä mukaan lähti peräti
13 joukkuetta. Junnujen mukaantulo nosti tunnelmaan entisestään. Sitä lisäsi
vielä se, että voitto meni järjestäjäseuran Tepikan tanssijoille. He voittivat
viisi kahdeksasta finaalitanssistaan.

Hopeaa saivat Kauhajoen tanssijat, joille tuli voitto foxtrotissa ja sambassa.

Pronssia vei Oulun tanssijat. Heidän paras suorituksensa oli quickstep jossa
joukkue oli kolmas. Muista tansseista tuli 3-5 sijoja.

Juniorit (alle 16-v)

1) Jyväskylän Tepika/Tepika A (Eetu Hagman/Emmi Hagman, Kai Helin/Laura
Mäkinen, Petteri Pitkänen/Katarina Naumanen, Santeri Tammilehto/Jenny Gastrén) 20,0 2) Kauhajoen Casino/Casino B (Aleksi Kauppinen/Henni Syväoja, Ilari Kauppinen/Mirella Jalonen, Jarmo-Matias Hentilä/Elli Junttila, Niko
Herrala/Niina Alanko-Luopa) 25,0 3) Oulun Telemark Team/Telemark Team (Tuukka Piiponniemi/Annika Wimmer, Atte Tuomaala/Miila Sulkala, Heikki
Kaikkonen/Karoliina Mäkinen, Jussi Pakonen/Anniina Koivuniemi) 28,0 4)
Kirkkonummen TanssiDans/TanssiDans (Kasperi Rinne/Netta Kupiainen, Lauri
Sinivuori/Jenni-Mari Enho, Roope Antila/Martta Juntunen, Timo Polvinen/Marjut
Soininen) 29,0 5) Haminan Have Step/Have Step (Aleksi Alenius/Anna Alenius,
Aleksi Salokangas/Venla Pusa, Marko Siltanen/Nina Laari, Nichlas
Lindström/Jenni Heikkilä, Vasili Maltsev/Elina Maltseva) 29,0 6) Tampereen
Step/Step 1 ( Joni Pitkämäki/Anna Lackman, Lauri Jokimaa/Saana Aivio, Juho
Lamberg/Henna Rajala, Heikki Rosendahl/Ilana Stålberg) 37,0 7) Kotkan
Hyrrät/Hyrrät 7) Kirkkonummen TanssiDans&Lappeenrannan Tanssiurheilijat 9)
Kauhajoen Casino/Casino A 10) Keminmaan Aida&Pieksämänen
Tanssiurheiluseura/Team Friends 11) Jyväskylän Tepika/Tepika C 12) Jyväskylän Tepika/Tepika B 13) Tampereen Step/Step 2


 
 © 2007 TanssiDans ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu