Kilpailukokemuksia
Sirpan ja Shingon kisa- & lomamatka Madridiin, Epsanjaan. (11.1.2012 -15.1.2012)
Päätimme kerrankin yhdistää pienen kaupunkiloman kisamatkalle. Lähdimme jo keskiviikkona matkalle, vaikka kisapäivä olikin vasta lauantaina. Saavuimme keskiviikkoiltana Hotelli Auditoriumiin, Madridin kentältä bussilla 15 minuutin päähän. Auditorium on valtava 4 tähden hotelli, jossa myös kilpailut pidettiin. Olimme niin myöhään perillä, että tyydyimme täyttämään mahamme aulan baarissa. Kiertelimme hotellissa tutustuen paikkoihin. Se oli tosiaan kiertelyä, koska rakennus on lähes puoli kilometriä pitkä ja leveä kuin Turun moottoritie. Löysimme mm. kisaajille tarkoitetut harjoitustilat, yhteensä kolme valtavaa parkettisalia! Yö hotellissa maksoi kisatarjouksena 70e, jolla sai todella tilavan huoneen, sängyn johon olisi mahtunut isompikin perhe poikittain, sekä ehkä runsaimman ja rehentelevimmän aamias-buffetin johon olemme törmänneet.
Nukuimme iloisesti yön, heräsimme yllättäen Harrin puheluun. Harri halusi tietää osoitteemme johonkin hakemukseen. Aamiaisen (brunssin) jälkeen lähdimme turisteilemaan Madridin keskustaan. Shingo on hulluna tutustumaan paikallisiin karttoihin ja julkisiin välineisiin, joten kurvailimme busseilla ja metroilla keskustaan. (ilman ongelmia ) Kiersimme keskustaa, pysähdellen mukaviin pikkukahviloihin. Otimme myös turistibussikierroksen nähdäksemme vähän laajempaa kokonaisuutta. Palattuamme olikin jo pimeää, eli ei muuta kuin treenaamaan… Illalliseksi söimme suorastaan romanttisesti kaupungilta ostamamme patongit, juustot ja ah, ilmakuivatut kinkut!
Perjantain aamiaisella törmäsimme Jaakiin ja Tainaan, toivottelimme tsemppiä illan WDSF 10-tanssiin ja lupasimme tulla kannustamaan. Päivän vietimme läheisessä kylässä, kävellen ja ihmetellen lähes trooppisia puulajeja. Pysähdyimme pikkukauppaan, josta onnistuimme ostamaan kalleinta mahdollista ilmakuivattua kinkkua useiksi kuukausiksi. Saimme tyytyväiseltä kauppiaalta pullon punaviiniä kylkiäiseksi, jonka myöhemmin jouduimme lahjoittamaan Madridin kentän turvatarkastajalle (Shingo käyttää pakkaamiseen aina korkeintaan 5 minuuttia, tällä kertaa pullo livahti käsimatkatavaroihin). Söimme riskillä savuisessa pikkuravintolassa jotakin, josta ymmärsimme että se on kanaa. Lautasella oli vino pino friteerattuja kanan osia, vihanneksia ja muuta josta emme ottaneet selvää. Ilma oli savua niin täynnä, että silmät valuivat ja tarjoilija huuteli menemään viskibassollaan. Seinälle unohtuneet joulukoristeet ja 80 luvun poppi täydensivät tunnelman. Vatsa olisi täyttynyt syömättäkin. Palasimme hotellille iltayhdeksältä, juuri sopivasti seuraamaan päivän semifinaaleja. Jaak ja Taina olivat selvittäneet tiensä tietysti semeihin, muina luokkina olivat sennu kolmosten vakiot ja seniori kakkosten lattarit. Opimme miten tärkeää on uskoa itseensä ja näyttää se. Usein on mielenkiintoisempaa seurata teknisesti heikompaakin paria, mutta läsnä olevaa ja itseensä uskovaa paria. Jaak ja Taina selvittivät tiensä finaaliin, sekä teknisesti että ulosanniltaan ylivoimaisena parina. Huusimme kurkkumme käheäksi ja ilta päättyi kultamitaliin, mahtavaa, onnea!
Paikalla oli tuttuun tapaan vaate-, kenkä- ja tarvikekauppiaita. Lisäksi oli myös valokuvapalvelua ja myös videopalveluita. Tilasimme kisavideon, jota jäämme odottamaan postitse. Shingo löysi uudet housut, jotka istuivat kuin mittatilaustyönä. Sirpa sovitti useita upeita pukuja, valitettavasti ihan prikulleen sopivaa ei löytynyt. Hinta olisi kyllä ollut kohdallaan! Myyjällä oli myös mukana puolivalmiita pukuja, joihin olisi voinut tehdä omia lisäyksiä, hyvä idea!
Kisapäivä! Ensimmäinen kierroksemme on ilta neljän aikoihin, keskieurooppalaiseen tyyliin kisat alkavat vasta iltapäivän puolella ja päättyvät joskus yöllä. Kaikki normaalit kisapäivän rutiinit, aamiainen, hiusten laitto, verryttelyt, meikkaus, ulkoilu, musan kuuntelu jne. Luokkaamme (WDSF senior 1 latin) oli ilmoittautunut 30 paria, joista 28 tuli paikalle. Olimme vähän ennakkoon tutkiskelleet kisajärjestäjän erinomaisilta sivuilta tulevia kilpakumppaneitamme. Tiesimme siis, että 24 joukkoon pääseminenkin olisi työn takana. Siirryimme kätevästi ja ajoissa hissillä kisapaikalle. Paikalla oli jo kunnon kaaos päällä, pareja viuhtoi edestakaisin, sillä eräjaot ja välitulokset esitettiin vain yhdellä tv-ruudulla, kaukana itse kisalattialta (voi muita hotellivierasraukkoja). Lattian reunalla oli jo muitakin sennuja lämmittelemässä, tunnistimme useita kovia pareja. Joukossa oli myös MM-semifinalisteja, Portugalin ykköspari, Italialaisia ja Venäläisiä. Osa hymyili, mutta osa hyödynsi myös jotakin psykologisen sodan tapaista ja tuijotti julkeasti ja jäätävästi. Kisalattia oli valtavan kokoinen, paikoin epätasainen. Valot olivat räikeät ja kovat, päätimme varoa spottaamasta nurkkiin, siinä olisi häikäistynyt ikävästi. On kyllä tosi tärkeää, että pääsee tutustumaan lattiaan etukäteen! Ensimmäisellä kierroksella taisi olla hieman liikaa höyryjä, mutta 13 tuomaria katsoivat onneksi meidät toisen kierroksen arvoisiksi.
Toiseen kierrokseen oli useamman tunnin väli, joten vetäydyimme huoneeseemme lepäämään ja uudelleen latautumaan. Sirpa korjaili meikkejään ja Shingo otti powersnapit. Päätimme yhteiset pääteemat seuraavalle kierrokselle, kuten aina teemme ennen kierroksia. Tällä kertaa otimme pääteemoiksi avoimen katseen ja syvän otteen lattiasta. Purimme jännitystä yhdessä keskustelemalla ja päättämällä ne asiat, joihin keskittyisimme. Toisen kierroksen alkaessa kaikki jännitys oli tipotiessään, lihakset olivat lämpimät ja yleisö oli kannustava! Olimme onnistuneet latautumisessa ja saimme itsestämme kaiken irti, mitä oli otettavissa. Oli suorastaan järkytys, kun näimme nimemme semifinalistien joukossa! Aikaa valmistautumiseen oli tällä kertaa vain 8 minuuttia, joten harjasimme kengät pikaisesti ja katsoimme toisemme ”varusteet” läpi että kaikki on kunnossa, pikainen hali ja uudestaan lattialle. Vaikka suurin lataus oli jo purkautunut edelliselle kierrokselle ja happikin alkoi olemaan vähissä, säännöllinen harjoittelu ja practicet auttoivat meidät kunnialla kierroksen läpi Lopullinen sijoitus 12. ja world-rankingissa 22 sijan nousu, olemme enemmän kuin tyytyväisiä kisakauden avaukseen!!!
Tsemppiä kaikille tulevan kevään harjoituksiin ja kilpailuihin!!!
Sirpa ja Shingo
Tanssiurheilun Ikäkausimestaruuskisat Oulussa – mukana bussilastillinen mitalisteja ja finalisteja Kirkkonummelta
Viikonloppu 14.-15.5.2011 tulee jäämään mieliin Axel Ehnströmin Suomen euroviisufinaaliedustuksesta ja jääkiekon MM-kullasta. Kirkkonummelaiset kilpatanssijat lisäsivät oman rikkansa rokkaan tanssimalla tanssiurheilun Ikäkausimestaruuskilpailuissa Oulussa oman huikean suorituksensa; jokainen mukana ollut tanssiurheiluseura TanssiDansin pari oli mukana finaalissa, osa yksilösuorituksissa ja osa joukkueosuuksissa!
Kotimaisista tanssiurheilukilpailuista Ikäkausimestaruuskilpailut ovat vuosittain tärkein tanssiurheilutapahtuma Suomessa. Tänä vuonna kilpailtiin Oulussa ja mukana oli reilut 250 paria edustaen eri tanssiurheiluseuroja ympäri Suomen.
Kirkkonummen TanssiDansin pareista mukana oli 16 paria.
Kilpailuviikonlopun kohokohta oli sunnuntaina tanssittu lasten- ja juniorien joukkuekilpailu, joihin myös TanssiDansin lapsi- ja junioriparit osallistuivat. Lasten joukkuekisaan oli ilmoittautunut 11 joukkuetta. TanssiDansia edustivat parit Samuli Taskinen – Karina Stjzhkina, Eemeli Tusa – Nita Ronkainen, Lenni Valasvuo – Alisa Taskinen sekä Benjamin Westerlund – Olivia Taskinen. Lapset suorittivat tiensä semifinaalista finaaliin ja tuloksena oli neljäs sija. Quicqstepissä ja jivessä joukkue oli toinen.
Juniorijoukkueita mukaan oli ilmoitettu ennätykselliset 19 joukkuetta. Joukkueessa saa olla vähintään 4 enintään 8 paria.TanssiDansin joukkue koostui pareista Scott Gold – Ellen Gold, Marcus Rantavuori – Sofia Pusa, Lauri Meetteri – Julia Mörsky, Jouni Knaapinen – Reetta Antila sekä Santeri Laxström – Sara Salmivaara. Joukkue tanssi karsinnasta semifinaaliin ja joukkueelle aukesi myös finaalipaikka. Lopullinen sijoitus oli kuudes sija. Joukkueen parhaat tanssit olivat samba ja jive, joista sijoitus oli neljäs.
Parhaat parikohtaiset TanssiDansilaisten suoritukset nähtiin lapsi 1-sarjan ja nuorison kisoissa. Vasta 9-vuotiaat Samuel Taskinen ja Karina Styazhkina aloittivat yhteisen tanssiuransa tänä keväänä. Ikäkausimestaruuskilpailut olivat heidän ensimmäinen yhteinen kilpailunsa, jonka kruunasi lapsi 1-luokan voitto. Samuel ja Karina tanssivat erittäin tiukan finaalin. Heidän sijalukupisteensä olivat täsmälleen samat kuin toiseksi tulleen parin, mutta heillä oli tuomareilta enemmän sijalukuja 1. He voittivat kaikki vakiotanssit ja olivat sambassa sijalla 5, chachassa 2 ja jivessä 3.
Lapsi 2-sarjassa pari Eemeli Tusa – Nita Ronkainen sijoittuivat kuudenneksi. Heidän paras tanssinsa oli jive, jossa sijoitus oli neljäs.
Nuorisoluokassa kilpaili kolme TanssiDansin paria. Nuorisoluokan latinalaistanssit voitti pari Emil Hallberg – Miira-Liisa Vehviläinen. Vakiotansseissa he tulivat toiseksi. Parin kevät on ollut kaikilta osiltaan nousujohteinen ja nyt saavutettu latinalaistanssivoitto tuli kuin pisteeksi i:n päälle. Molemmissa tanssilajeissa finaalissa nähtiin myös pari Miko Sirolinna – Marjut Soininen. He olivat vakiotansseissa viides ja latinalaistansseissa neljäs. Kolmas finaaliparimme Matias Niemelä – Katariina Suviniitty tulivat latinalaistansseissa kuudenneksi.
Yleisen luokan latinalaistansseissa tanssittiin poikkeuksellisesti seitsemän parin finaali ja mukaan itsensä tanssivat pari Mikael Malila – Veronika Burkina. Heidän sijoituksensa oli kuudes.
Yleisen luokan vakiotanssifinaalissa nähtiin myös TanssiDansin edustus. Kasperi Rinne – Martta Juntunen siirtyivät yleiseen luokkaan (19-35 vuotiaat) vuoden vaihteessa. Heidän finaalitanssinsa oli heidän kevään paras kierroksensa ja tuloksena yleisen luokan vakiotanssien viides sija.
Mukanamme oli myös tanssiurheilun vanhimpia edustavassa seniori 4 -luokassa (yli 65-vuotiaat) pari Aulis Liljeström - Tuire Liljeström. Heidän vakiotanssisuorituksensa toi viidennen sijan. Tango sujui parhaiten ja siinä heidän sijoituksensa oli kolmas.
Isot arvokilpailut siivittävät urheilijoita tekemään omista suorituksistaan ennen näkemättömiä ja näin ilmeisesti tapahtui kirkkonummelaisille tanssiurheilijoillekin pienimmästä suurimpaan. Jos tanssijamme huoltajineen läksivät kilpailuista onnellisena parien suorituksiin, onnea ja riemua saatiin kotimatkalla lisää kun bussin radio pauhasi jääkiekon MM-tulosta!
Heinolan GP 7.5.2011
Viime lauantaina 7.5.2011 Heinolan tanssikerho järjesti GP-kilpailut Heinolan lukiolla.
TanssiDansista kisaan osallistui Scott ja Ellen, Jouni ja Reetta, Miko ja Marjut, Matias ja Katarina, Emil ja Miira, Niklas ja Titti, Kasper ja Martta, Samu ja Amanda sekä Shingo ja Sirpa.
Päivä oli superlämmin ja aurinkoinen, mutta jo kisapaikalle tullessa huomasi tunnelman olevan hieman laimea ja salissa ilmakin meinasi loppua kesken. Mutta olosuhteet olivat kaikille samat. Näin ollen itsensä tsemppaaminen parempaan fiilikseen oli aloitettava ja se alkoi näkyä muissakin.
Kisa alkoi 9.00 aamulla, joten herätyskin oli ollut aikainen. Ennen ensimmäisiä kierroksia herättelyt oli tehty, joten kisa oli valmiina käyntiin.
Päivän mittaan tunnelma kohosi koko ajan, vaikka joitain pettymyksiä tulikin. Kierrosten välillä oli pakko käydä ottamassa ulkona happea, vaikka eihän siellä paljoa viileämpi ollutkaan.
TanssiDansin parit pärjäsivät seuraavasti: Juniori 2 luokassa Scott ja Ellen tanssivat hienosti kaksi kierrosta lattareissa ja vakioissa ja Jouni ja Reetta pääsivät vakioissa toiselle kierrokselle. Nuorisossa Emil ja Miira ylsivät lattareissa finaaliin asti ja lopussa tuli viides sija. Miko ja Marjut, Matias ja Katarina sekä Niklas ja Titti tanssivat hienosti semifinaaliin. Vakioissa Miko ja Marjut sekä Emil ja Miira tanssivat semifinaaliin, Matias ja Katarina sekä Niklas ja Titti toiselle kierrokselle.
Yleisessä luokassa Kasper ja Martta tanssivat vakioissa ja lattareissa semifinaaliin asti, Samu ja Amanda jäivät muutamien rastien päähän toisesta kierroksesta vakioissa.
Senioreissa Shingo ja Sirpa ylsivät hienosti finaaliin ja tulivat kuudennelle sijalle.
Loppujenlopuksi kisoissa oli mukava ilmapiiri ja pakko sanoa, musavalinnat olivat hyviä! Siitä sitä fiilistä sitten irtosi!
- Miira Vehviläinen
Kirkkonummelaiset kilpatanssijat Blackpoolissa
Pääsiäispyhien päätteeksi tanssitaan Länsi-Englannissa lasten ja junioreiden ehkä tunnetuin tanssikilpailu: Blackpoolin Junior Dance Festival. Joka vuosi tähän pieneen lomakaupunkiin kerääntyy satoja nuoria tanssipareja ympäri Eurooppaa ja kauempaakin.
Kirkkonummelta matkaan lähti tänä vuonna neljä paria. Eemeli Tusa ja Nita Ronkainen kilpailevat lapsiluokassa. He osallistuivat myös eri maiden väliseen joukkuekisaan yhtenä Suomen pareista, heidän osuutenaan oli latinalaistanssit. Joukkuekisaan osallistui seitsemän joukkuetta. Suomen joukkue jätti taakseen monia kovia tanssimaita, kuten Venäjän, ja sijoittui neljänneksi. Paras tulos saatiin jivesta, jonka Suomen joukkue voitti!
Blackpoolissa kisaaminen on nuorelle tanssijalle ainutlaatuinen kokemus ja häikäisevä tanssisali ja taitavat, kansainväliset kilpailukumppanit siivittävät tanssijat huippusuorituksiin. Kokeneiden tanssijoiden mukaan viikko Blackpoolissa tuo tanssiin enemmän uutta kuin monen kuukauden harjoittelu kotimaassa.
Junioriluokan kisoihin osallistui kolme kirkkonummelaisparia: Scott Gold ja Ellen Gold, Jouni Knaapinen ja Reetta Antila sekä Emil Hallberg ja Miira-Liisa Vehviläinen.
Tanssiharrastuksen voi aloittaa missä iässä tahansa. Tanssi on monipuolista liikuntaaIlmoittautuminen ensi syksyn ryhmiin on jo alkanut.Lisää tietoa seuramme toiminnasta saat sivuiltamme www.tanssidans.com.
Jyväskylän GP 12.3.2011
Lauantaina 12.3.2011 Tepika järjesti GP-kilpailut Sydän-Laukaan koululla Laukaalla. Kilpailu oli samalla laskennallinen kymppikisa eli se vaikutti kymppitanssin ranking-listaan.
TanssiDansista kilpailuun osallistui kahdeksan paria. Parit olivat Jouni ja Reetta, Scott ja Ellen, Emil ja Miira, Miko ja Marjut, Matias ja Katariina, Niklas ja Titti, Kasperi ja Martta sekä Lauri ja Laura.
Kilpailussa pareilla näkyi pientä väsymystä vakio SM-kisojen jäljiltä.Yleisesti kilpailuiden tulokset olivat melko yllättäviä ja jakoivat mielipiteitä.
TanssiDansin parien tuloksia:
Seuramme molemmat junioriparit, Jouni ja Reetta sekä Scott ja Ellen, pääsivät toiselle kierrokselle vakioissa ja lattareissa.
Nuorisoluokan vakioissa Emil ja Miira sekä Miko ja Marjut pääsivät semifinaaliin asti. Lattareissa semifinaaliin pääsivät Emil ja Miira sekä Matias ja Katarina. Niklas ja Titti pääsivät lattareissa toiselle kierrokselle, mutta vakioissa he eivät päässeet,kuten Matias ja Katarinakaan, ensimmäiseltä kierrokselta semifinaaliin.
Yleisessä Mikael ja Veronika sekä Lauri ja Laura olivat molemmat ensimmäisissä yhteisissä GP-kisoissaan. Lattareissa Mikael ja Veronika sijoittuivat sijalle 16. Lauri ja Laura eivät vielä päässeet toiselle kierrokselle. Kasperi ja Martta pääsivät toiselle kierrokselle ja olivat vakioissa sijalla 14 ja lattareissa sijalla 17.
Nyt parit jatkavat ahkeraa treenausta ja keskittyvät edessä häämöttäviin lattari SM-kilpailuihin.
Vuoden ensimmäiset SM-kilpailut 12.2
Viime lauantaina 12.2.2011 kisattiin yksi vuoden tärkeimmistä kisoista, vakiotanssien suomenmestaruuskilpailut. Kisat pidettiin Kotkassa Karhuvuoren urheilutalolla, jossa myös viime vuoden 10-SM:t järjestettiin. TanssiDansista mukana olivat Scott ja Ellen, Miko ja Marjut, Emil ja Miira, Matias ja Katariina, Niklas ja Titti ja Kasperi ja Martta.
Jännittäminen alkoi jo hyvissä ajoin, olihan kyseessä yksi vuoden kolmesta SM-kisasta. Kovia vastuksia oli lähtenyt ylempiin luokkiin ja uusia tullut nuoremmista tilalle. Kisoihin oli treenattu jo kauan ja paineet olivat monilla kovat. Oli jännittävää nähdä kuinka tänä vuonna kävisi.
Kisoissa oli mukana yhteensä 129 paria lähes neljästäkymmenestä eri seurasta. Vakio SM:ien ohella kisoissa tanssittiin myös alle 21-vuotiaiden lattarikilpailu kymmenen parin kesken.
Kisapäivä alkoi aikaisin aamulla. Reippaimmat olivat nousseet jo kuudelta valmistautumaan, mutta onneksi kisapaikalle saapuessa karisivat viimeisetkin unenrippeet silmistä. Kisapaikalla tunnelma oli odottava ja innostunut. Yleisöäkin oli mukavasti paikalla.
Kisat pääsivät alkamaan ajallaan 9.30. Ensimmäiset tanssit jouduttiin tosin tanssimaan uudelleen yhden tuomareista unohdettua väärät silmälasit päähänsä. Aamulla osa porukkaa oli vielä hiukan eksyneen näköistä valtavalla kisalattialla, mutta päivän edetessä pääsivät kisat kunnolla vauhtiin. Nähtiin loistavaa tanssia ja onnistumisia monen parin osalta.
Semifinaalien ja finaalien esittely- ja soolotanssit olivat monille näytön paikkoja. Silloin oli salissa tunnelma korkealla. Kun sitten juontaja kuulutti, että on illan viimeisen tanssin aika, olin hämmästynyt kuinka nopeasti päivä oli kulunut.
Lopuksi vielä jännitettiin tuloksia, erityisesti niitä tulevia suomenmestareita. Kun voittajat selvisivät, yleisö villiintyi ja alkoi taputtaa. Pakkohan siinä oli itsekin alkaa pomppia ylös alas, vaikka jalat toista sanoivatkin ja mennä onnittelemaan tuoreita voittajia. Siinä nähtiin ympärillä monenlaista tunnetta: iloa, surua, helpotusta. Voittajien oli ainakin helppo hymyillä.
Omat parimme sijoittuivat kisoissa seuraavasti:
Junnuissa Scott ja Ellen jäivät harmillisesti ensimmäiselle kierrokselle.
Nuorisossa Emil ja Miira sekä Miko ja Marjut jakoivat kymmenennen sijan. Matias ja Katariina jäivät yhdellä rastilla ulos semifinaalista ollen jaettu 13. Niklas ja Titti jäivät myös semistä vain kahdella rastilla ollen 15.
Champion-luokassa vasta nousseet Kasperi ja Martta jakoivat kuudennentoista sijan.
Kaikki tanssivat hienosti, vaikkei finaalipaikkoja tällä kertaa irronnutkaan.
Hieno päivä oli saatu päätökseen, sitten vaan kohti kotia ja ruokapöytää. J
Kiitos Hyrrille loistavasti järjestetyistä SM-kilpailuista!
- Marjut Soininen
Senioreiden reissu Tallinnaan
Tanssi Dansin seniorit aktivoivat itsensä ja lähtivät lahden toiselle puolelle kilpailemaan. Paikka oli Tallinna ja Ritmon XII kisat 19.4.2008.
Matkaan lähtivät Tuire & Aulis, Minttu & Antero, Maikki & Paavo sekä Sirpa & Shingo. Maikki ja Pate lähtivät matkaan huoltojoukkona.
Matka taittui Tallinkin Starilla mukavissa tunnelmissa, keli oli tyyni ja kisaajilla sopivan jännittynyt tunnelma...Minttu-matkaoperaattori oli järjestänyt yöpymisen Pirita Spa hotelliin. Minttu osasi myös ennakkoon varoittaa taksien taksoista, jotka vaihtelevat lattiasta kattoon. Niin kävikin, että sama matka taittui toisella taksilla 120 eekkillä, toisella taas 220 eekillä!
Lauantaina lähdimmekin tilataksilla koko joukko kisapaikalle, tuhdin aamiaisen saattelemana.Tunnelma oli välittömästi sähköinen! Saimme lämpimän vastaanoton ja paperinumerot selkiimme. Aamuvuoro oli aloittelijoiden ja senioreiden e-luokkaa, mutta lattialla lämmittelevät parit näyttivät ihan joiltakin muilta? Riitta oli varoitellut huimasta tasosta mutta... Ja niin olikin, että Seniori e-luokka, jossa Minttu ja Antero tanssivat oli täkäläisittäin ainakin d-luokan tasoa. Joidenkin parien osalta jopa c-luokan tasoa! Kuviorajoituksia ei ollut ja kuteetkin olivat kuin linnan juhlista.
Mutta kova seura saa yrittämään!! Antero sliippattuine hiuksineen venyi pituutta 15cm ja Minttu liiteli lattialla kuin enkeli. Aloitusvalssina soi Jerusalem, Minttu ja Antero tanssivat elämänsä valssin! Ainakin Sirpalla ja Shingolla valui kyyneleet sitä seuratessa. Ja uskomattoman rohkeutensa osoituksena he tanssivat myös ensimmäisen Wienin valssinsa. Vaikka finaalipaikka ei auennutkaan, suoritus oli uskomattoman hieno! Kiitos!
Tuire ja Aulis tanssivat Mintun ja Anteron kanssa samassa luokassa lattarit.
Aulis selätti charmillaan 30 vuotta nuoremmat gigolot henkisesti seljälleen!!
Tuire ja Minttu näyttivät mitä on latino-naisen tulisielu!! Antero vei vakaasti ja varmasti!! Finaalipaikkaa ei lohjennut tälläkään lähdöllä, mutta kannustajat olivat haltioissaan.
Sirpan ja Shingo tulikoe oli seuraavana, vakioiden muodossa. 10 paria, kahdessa erässä ja niinikään ensimmäinen wiineri. Sirpa ja Shingo tanssivat muikean valssin, vauhdikkaan wiinerin, tahdikkaan tangon sekä kirpeän kvikkarin. Ei finaalipaikkaa, mutta videoiden perusteella parhaat tanssit ikinä! Ja sitten taivas repesi! Käsittämättömän elegantilla ja tyynellä tyylillään Tuire ja Aulis ottivat neljännen sijan vakioissa! Hurmiossa tanssineet Sirpa ja Shingo nappasivat itselleen hopeaa lattareissa! Sirpa ja Shingo tanssivat myös avoimessa Rumba-cupissa toiselle kierrokselle.
Päivä pulkassa, hiki sukassa. Seuratanssi ei enää illalla senioreita houkuttanut..
Shingo olisi halajannut ehkä pikkaisen casinolle, mutta päädyimme pariin lasilliseen
viiniä. Katselimme kaunista auringonlaskua Suomenlahdella ja ikävöimme jo Kirkkonummelle!
Kaikkien sennujen puolesta,
sennu-sinko
Tässä lisää kisakertomuksia:
Jussin ja Johannan kisakokemus Lahdessa
Vakiotanssin SM-kilpailut 24.2.2007 Tampereen Ideaparkissa
Scottilla ja Emmalla huippujännittävä alku lapsi 2D luokassa